”Oi ihanaa, oletko sä kerrankin tehnyt ruokaa jonkun reseptin mukaan”, tyttäreni iloitsi toissapäivänä kun sanoin, että jugurttikastike-kanan päällä pitäisi ohjeen mukaan olla silputtua korianteria. Minä nyt lähinnä ajattelin, että vihreä yrtti sopisi värifilosofiaani: kaikkia värejä = terveellinen ruoka.

Tyttäreni oli kyllä puolittain oikeassa, olin katsonut hieman suuntaa-antavaa ohjeistusta intialaisesta keittokirjasta. Olin ostanut broilerin rintafileitä ja ajatellut vain paistaa ne kypsäksi. Mutta harmitti, kun jääkaapissa oli ylijääneitä keitettyjä perunoita, pala kukkakaalia, päiväyksellä vanhaa bulgarianjugurttia ja creme fraichen jämät, joille en ollut keksinyt käyttöä. Tuija tähteet –ruokafilosofiaan kun kuuluu myös ehdottomasti välttää kaikkea ruoan haaskaamista. Keksisikö siis noista aineksista jotain syötävää?

Siispä selaamaan keittokirjahyllyä, josta löytyi kirja The Complete Indian Cookbook by Mridula Baljekar. Bramley books, 1998.  Ja heti tärppäsi. Gobi Aloo: kukkakaalia ja keitettyjä perunoita sekä Murghi Badami: jogurtissa ja kermassa kypsennetty kanaa. Kaikkia mausteita ei kyllä juuri sillä hetkellä talosta löytynyt, kuten tuore inkivääri, chili, kumina, tuore korianteri ja korianterinsiemen. Mutta olipahan sinnepäin ja tulipahan käytettyä kaikki ruoka-aineet, jotka muuten olisivat joutuneet biojätteisiin. Lopputuloskaan ei ollut hullumpi, ainakaan kukaan ei valittanut.

Silti minua jäi hieman kaivelemaan tyttäreni spontaani reaktio. Olenko jämähtänyt samoihin vanhoihin ruokiin, jotka osaan ulkomuistista? Pitäisikö minun uudistaa tarjontaani?

En edes muista, missä vaiheessa aloin pitää keittokirjoja lähinnä ideoinnin välineenä en tarkkoina ohjeina. Kun selaan tarkemmin hyllyäni niin jo löydän suosikit, joiden reseptit olen käynyt tarkkaan läpi ja joiden perusteella nykyisinkin ulkomuistista valmistan monia ruokia:

  • Otavan suuri keittokirja. Ihan paras. Ensimmäinen kirja vuodelta 1984 hajosi ja saman kirjan neljäs painos vuodelta 1993 on sekin jo ihan irtolehtipainoksena. Tässä on kaikki.
  • Hyvää ruokaa. Nykyaikaisen kodin keittokirja. Tammi, 1958. Lapsuudenkodin peruja. Täydellinen. Aikoinaan olin kovin vaikuttunut luvuista ”Vieraskielistä keittiösanastoa” ja ”Viinintuntemus”. Nyt ihailen lukua ”Tähteiden käyttö”.
  • Keittotaito. 46. painos. WSOY, 1992.Jos kirjasta otetaan 46 painosta niin sen täytyy olla hyvä. Hyvää kotiruokaa. Kirjan lopussa on ihania ohjeita: Aterioiden suunnittelu (kahden viikon ruokalistat), Pöydän kattaminen (arkioloissakin pitäisi pöydän kattaminen suorittaa huolellisesti) ja Lautasliinojen taitto (taitettavaksi sopii noin 50 X 50 cm:n suuruinen, hyvin mankeloitu ja valssattu lautasliina).
  • Keitämme ja leivomme 1. Aura Liimatainen ja Tuula Teerikangas. WSOY, 1986. Viides painos.Tarkoitettu yläasteen kotitaloustunneille, helppoja perusreseptejä. Klassikko on mokkapalojen ohje.
  • Tervetuloa juhlaan. Kodin juhlat. Valion juhlapalvelu, 1992.Tarjoilukokonaisuus joka juhlaan. Erittäin hyödyllinen taulukko, jossa kerrotaan tiivistetysti, että kuinka paljon tarjottavaa pitää henkeä kohden varata.

Okei, selväksi tuli. Suomalaista perusruokaa siis. Ei minulla ole mitään eksoottisia ruokia vastaan, mutta sitä vartenhan ravintolat ovat olemassa, intialaiset, kiinalaiset, nepalilaiset, japanilaiset ja niin edelleen.

Mutta kun kerran siellä keittokirjahyllyssä on niitä eri maiden keittokirjoja, niin ehkä voisin todellakin kokeilla välillä jotain aivan uutta. Ainoa ongelma niissä on, että jos tarvitaan jotain kovin erikoista raaka-ainetta, niin loppu jää helposti käyttämättä.

Mutta siitä sitten vaan taas ideoimaan tähteitä.